Mies yritti murhata lapsensa äidin Jyväskylässä, koska nainen vietti aikaa ”verivihollisen” kanssa – korkein oikeus ei antanut valituslupaa
Jyväskylässä vuonna 2023 tapahtuneesta murhan yrityksestä lähes kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen tuomittu ei saanut valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
Kehitysvammainen Ilkka teki rikoksia – vierailimme paikassa, johon hänen kaltaisensa usein päätyy
Jos kehitysvammainen tekee rikoksen ja hänet jätetään tuomitsematta syyntakeettomana, hän päätyy usein Pieksämäen Vaalijalaan. Näin tapahtui parikymppiselle Ilkalle.
Espoon Suvelan katujengiampumisen taustalla asekaupat – lapsi löysi tekoaseen metsästä
Nuori mies ammuttiin asekauppojen yhteydessä Espoon Suvelassa. Teossa käytettiin samaa asetta kuin Helsingin Lassilan ampumistapauksessa.
Poliisilla monen partion tehtävä Espoon keskuksessa
Hälytys tuli noin kello 13. Alkutiedot kertovat väkivallanteosta.
Katso lista: Näillä ehdokkailla on tuomiot lapseen kohdistuvasta seksuaalirikoksesta
Ehdokkaista kolme on perussuomalaisten listoilla, yksi SDP:n, yksi keskustan ja yksi vapauden liiton. Heidän rikoksensa ovat puhuttaneet viime aikoina.
Pankkiautomaatti anastettiin K-kaupan seinästä Vaalassa
K-market Tervaportin kauppias sanoo, että pankkiautomaatti on revitty kokonaan irti. Poliisille tuli hälytys tapahtuneesta aamuyöllä.
Poliisin tietoon ennätysmäärä talousrikoksia
Parikymppinen mies ahdisteli lapsia Snapchatissa – raiskasi yhden uhreistaan
Poliisi on saanut euralaisen miehen tekoja koskevan esitutkinnan valmiiksi. Uhreja on ollut 19 eri puolilla Suomea.